Kesätyöstä IT-ammattilaiseksi – tutustu Arttu Sainion uratarinaan

Kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija Arttu Sainio on edennyt kesätyön kautta ammattilaiseksi HITin palveluntuotantotiimiin. Lue alta Artun tarina.

Julkaistu 9.2.2022

Olin jo ennen Kajaanin ammattikorkeakouluun menoa kuullut puhuttavan Herman IT:stä yrityksenä, mutta vasta kouluun mennessä ja data center-opiskeluihin erikoistuessani, aloin tutustua yritykseen mahdollisena harjoittelu- sekä kesätyöpaikkana. Herman IT kävi koulullani esittelemässä toimintaansa ja jo kesälle hain kesätyöpaikkaa. Pääsin haastatteluun ja sitä kautta kesätöihin ja aloitin osana ”HITin” asiakkuudenhallintatiimiä. Kesätyöaikana tehtäväni olivat monipuolisia IT-työtehtäviä. Kesätöiden jälkeen matkani jatkui suoraan opiskeluihini kuuluvaan työharjoitteluun, jonka suoritin myös Herman IT:llä.

Kuluneiden kuukausien aikana työtehtäviä on ollut monipuolisesti, sekä niitä on ollut riittävästi. Hetkiä, jolloin tekemistä olisi kaivannut lisää, ei oikeastaan ole ollut. Päivittäin on saanut joko tehdä jo opittuja asioita tai opetella uutta. Työtehtäviini on kuulunut mm. uusien järjestelmien käyttöönottoa, virtuaalikoneiden asennusta sekä fyysisiä asennuksia konesalilla.

Vaikkakin kesätöiden ja työharjoitteluna aikana on tullut paljon uutta opeteltavaa, on tämä ollut helppoa hyvän työilmapiirin ansiosta. Mielipiteitäni kuunnellaan, on helppo kysyä työkavereilta apua tai lähijohtajalta neuvoa, jos ongelmatilanteita tulee. Lisäksi omat kiinnostukset on otettu huomioon työtehtäviä jaettaessa.

Olen päässyt kehittämään taitojani niin työtehtävien, kuten myös ammatillisen perusosaamisen parissa. Uutta tietoa sekä kokemusta on tullut todella paljon, mikä auttaa tulevaisuudessa todella paljon. Työharjoittelun jälkeen olen työskennellyt osana Herman IT:n palveluntuotantotiimiä.

-Arttu Sainio